Tule mukaan maksuttomiin ryhmähoitoihin, joita järjestän verkossa live-lähetyksinä.

Olen Reiki Master, EFT-Terapeutti, ALH-enkelihoitaja, rentoutusohjaaja ja sosionomi. Pääasiassa näen itseni kuitenkin henkisen polun kulkijana ja totuuden etsijänä. Haluan auttaa muita voimaan paremmin ja olla tukena heille heidän henkisellä polullaan, koska moni astelee sitä yksin aivan turhaan. Voit lukea lisää minusta täältä ja laittaa minulle viestiä tästä tai Whatsappin kautta. Tule myös seuraamaan Youtube-kanavaani – siellä puhun henkisistä teemoista ja luen saamiani kanavointeja. Kanavoinnit löydät tekstimuodossa myös tältä sivulta.
Halusitpa sitten oppia energioilla hoitamista, päästää irti menneestä tai vain nousta korkeampaan värähtelyyn, täältä löytyy kurssit sinun tarpeisiisi.
Joskus omat, kodin tai läheisten energiat tuntuvat kummallisilta tai kotona ei vain kaikki tunnu olevan kohdallaan. Silloin on aika puhdistaa energiat. Puhdistuksen yhteyteen liitetään tässä palvelussa myös energiahoito parhaiden tulosten saamiseksi.
Etähoito on mukava ratkaisu, kun haluat ottaa hoidon vastaan oman kotisi rauhassa. Tämä hoitomuoto sopii hyvin myös niille, jotka eivät pysty tai joilla ei ole aikaa tulla hoitoon paikan päälle. Etähoito lemmikeille löytyy tästä.
Teen reikihoitoja ja intuitiivisia energiahoitoja paikan päällä Kemissä. Voit tulla hoidattamaan tiettyä vaivaa, rentoutumaan tai vain kokeilemaan, mitä hoito sinussa saa aikaan. Sinun ei tarvitse uskoa hoidon tehoon voidaksesi kokea sen hyödyt – se toimii joka tapauksessa korkeimmaksi parhaaksesi.
Näihin iltoihin kuuluu aina jokin teema ja korkeavärähteinen hoito, ja niihin osallistutaan linkin kautta livenä tai tallenteelta jälkeenpäin – siten kuin sinulle parhaiten sopii.
Tutustu upeisiin ravintolisiin, jotka auttavat sinua saamaan päivittäisellä tasolla rutkasti energiaa ja elinvoimaa. Saatavilla myös edullisia kokeilupaketteja!
Liian usein luulemme, että meidän täytyy ymmärtää tarkalleen, mikä meissä on ”vialla”, jotta voisimme parantua. Näin ei kuitenkaan aina ole. Energia työskentelee niin fyysisen kehon, mielen kuin tunteidenkin tasolla ja vaikuttaa aina alitajunnassamme asti, vaikka olisimme itse autuaan tietämättömiä siitä, mikä meitä ”vaivaa” ja mitä tarvitsemme. Lisätietoa reikistä löydät täältä.
Leena, joka oli huolissaan hänen energioissaan olevasta vainajasta ja otti puhdistuspaketin: ”Kiitos hoidosta 💜 Näin vihreää, liilaa ja sinistä väriä. Taisi siinä käydä pöllö ja karhukin paikalla ja näin kultahippuja. Joku nainen valkoisessa hameessa poistui energioistani. Hoidon lopussa kaikki kirkastui vaaleaksi, valkoiseksi. KIITOS!”
Sinikka kertoi, että hänellä oli ollut ärtyneisyyttä ja nukkumisongelmia sekä mustia pisteitä, jotka olivat vilisseet näkökentässä jo monta vuotta ja olleet hyvin häiritseviä. Puhdistuspaketin jälkeen hän kertoi: ”Kun nousin klo 13 eilen session jälkeen niin EI OLE mustia pisteitä silmissä vilissyt. Oon ihan äimänkäkenä. Tää hoito ja puhdistus teki sen. Kiitos siitä tuhannesti. Nukuin kuin tukki ja oli niin levollinen olo ja on vieläkin ja jotenkin tuli luotto että kyl kaikki järjestyy usko tai älä. En osaa kyllin kiittää tästä puhdistuspaketista. Suosittelen kaikille!”
Jenni ja vauva saivat puhdistuksen ja hoidon ennen suurta leikkausta. Jälkikäteen Jenni kertoo: ”vauvan leikkaus meni hyvin ja on todella nopeasti lähtenyt toipumaan. Tulen jatkossakin olemaan yhteydessä. Kiitos <3”
Helena oli mukana ryhmähoidossa ja kertoi jälkikäteen: ”Lämmin kiitos hoidostasi tänään. Tuli niin levollinen ja turvallinen olo. Tunsin virtauksia jaloissani ja oikeassa nilkassa, jossa vanha vamma on alkanut turvottamaan ja särkemään jalkaterää. Oikeaa olkapäätä hoidettiin ja korvassa kuului huminaa ja pientä torvensoittoa. Olin niin ihanassa nirvanassa, kun aloitit uudelleen puhumaan, että ihan säikähdin! Ihana, kokonaisvaltainen hoito. Tykkäsin kovasti.”
Minna otti vastaan energiahoidon etänä: ”Iso kiitos etähoidosta! Hoidon aikana oli niin kevyt, hyvä ja turvallinen olo. Itkukin tuli muutamaan kertaan. Otsachakran ja pään alueella tuntui painetta ja vatsa, kädet ja jalat nytkähtelivät hoidon aikana. Tunsin myös kihelmöintiä ja voimakkaita energiavirtauksia. Nyt hoidon jälkeen olo on raukea ja rento, ja tyytyväisenä saan mennä nukkumaan. Kiitos vielä kerran kaikesta!”